Jokereilta odotin ennen ottelua kolmea pistettä, ja totesin kaiken muun olevan pettymys. Tänään Jokerit kuitenkin kasvatti pistepottiaan yhdellä, mikä on varsinkin ottelutapahtumat huomioiden huikea suoritus. Tänään ei nähty hyvää kiekkoa, mutta sitäkin enemmän draamaa.

Ensimmäinen erä alkoi Jokerien osalta varsin vauhdikkaasti Salmisen päästyä tyylipuhtaaseen läpiajoon. Tällä kertaa maali jäi kuitenkin tekemättä, valitettavasti. Neftehimik sai nopeasti kuitenkin juonesta kiinni, ja ajoittain Jokerit olikin hätää kärsimässä. Erän loppupuolella Jokerit puolestaan otti taas ohjakset käsiinsä, mutta lopulta erätauolle lähdettiin tasatilanteessa 0-0. Ensimmäisestä erästä ei liiemmin kerrottavaa jälkipolville jäänyt, vaan Jokerit näytti olemaan tänään vain ”pellailemassa”.

Toinen erä alkoikin melko vauhdikkaasti, ja kaukalossa mentiin päästä päähän jatkuvalla syötöllä. Molemmat seurat pystyivät luomaan paikkoja, mutta ottelun avausmaali nähtiin vasta toisen erän pelikellon pysähtyessä aikaan 29:09. Jokereita vastaan vastustajan riveissä pelanneet suomalaiset ovat kohtuullisen kovalla prosentilla onnistuneet maalinteossa, eikä nytkään tilanne ollut poikkeuksellinen. Neftehimikin maali merkittiin Sallisen nimiin. Kun loppuerä ei tuottanut lisäosumia, lähdettiin kolmanteen erään Neftehimikin johtaessa.

Kolmas erä alkoi tapahtumarikkaasti, kun ajassa 41:43 Anttila ja Nikita Shchitov ottelivat hetken ilman hanskoja. Muutaman iskun jälkeen Anttila nappasi selätysvoiton, eikä tästä jäänyt sen enempää kerrottavaa. Hieman harmittavasti tapaus meni kameramiehistöltä ohi, ja tilanne saatiin vasta uusintana näytettyä kotisohvalle. Toki tämä sinänsä on ymmärrettävää, kun Neftehimikillä oli samaan aikaan tekopaikka ja kiekko aivan toisessa osassa kaukaloa.

Oliko sitten kopissa sanottu tai päätetty jotain, jää arvoitukseksi ainakin tältä erää. Kuitenkin Anttilan hanskauksen jälkeen ei kauaakaan kestänyt ennen seuraavaa Jokerijäähyä. Ajassa 44:02 Jokerit lähti liian innokkaasti mukaan peliin, lopputulemana väärä vaihto. Jokerit kuitenkin kesti alivoiman kunniakkaasti, eikä Neftehimik saanut ylivoimakuvioitaan käyntiin.

Lopulta kuitenkin Neftehimik onnistui ylivoimalla, kun Talajan saamasta 2+2 jäähystä ensimmäinen kakkonen oli kulunut. Hieman vahingolta haiskahtaen siniviivalaukaus otti hieman osumaa Jokerien blokkaavasta pelaajasta ja yllätti Heleniuksen tyystin. Kun lauotaan ja miehet tekevät maskia, hyviä asioita tapahtuu. Tässä vaiheessa varmasti moni oli valmis lopettamaan ottelun katsomisen, sen verran selkeältä homma näytti tuossa vaiheessa: Jokerit jäähyili, Neftehimikin puolustus toimi ja Jokereille sattui liikaa virheitä.

Joensuu toi kuitenkin Jokerit mukaan peliin kauden toisella maalillaan alle minuutti Neftehimikin malista. Salminen nappasi kiekon Neftehimikin maalin takana, toimitti pelivälineen Joensuulle ja hullu porilainen toi Jokerit mukaan peliin. Kuudella kenttäpelaajalla Jokerit painoi armotonta rallia Neftehimikin maalille ja ajassa 59:49 Anttila toi karmean halonhakkuun jälkeen Jokerit tasoihin. Vaikka tällä kaudella Jokerit on pelannut useita heikkoja otteluita, on joukkue onnistunut venymään aivan viimeisillä hetkillä.

Tällä kaudella voittolaukauskilpailuja on nähty omaan makuuni aivan liian monta. Tänään rankkariputki sai jatkoa, kun jatkoajalla ei maaleja saatu aikaan. Tällä kertaa kolikonheittoon vertautuva ratkaisutapa ei tuonut Jokereille lisäpisteitä, vaan voittomaali merkittiin Sextonille, ja Keräselle jäi epäonnensoturin rooli. Hieman toki pitää ihmetellä Jalosen valintaa laukojaksi. Keränen on taitava pelaaja, mutta hänen itseluottamuksensa ja melko nollissa. Jos Keränen olisi kolmantena onnistunut, olisi kolikonheitto vain jatkunut. Sellainen tuskin tiputtaa gorilloita selästä, mutta ottelun päättymisen sinetöinyt epäonnistuminen varmasti syö itseluottamusta.

Kaksi ensimmäistä erää olivat Jokereilta melkoista virkamieskiekkoa. Tunteenpaloa ei liikaa ollut ja kentällä oltiin kuin töissä. Viimeisessä erässä Jokerit tuli peliin huomattavan paljon aggressiivisemmin, mutta entistä huolimattomammin. Kuvaavaa, että kolmannessa erässä jäähyjä jaettiin tukuittain, mukana muun muassa Talajan saama 2+2 korkeasta mailasta. Harhasyöttöjen määrä, heikot vastaanotot ja muut huolimattomuudesta kertovat signaalit olivat kaikkien nähtävissä. Kuitenkin tämä lopulta osoittautui hyväksi asiaksi: ilman kolmannen erän heräämistä olisi tänään jääty pisteittä.

Ennakosta poiketen Joensuu olikin jo palannut kokoonpanoon. Tämä jos joku on Jokerien kannalta hyvä asia. Alkukaudesta Joensuu oli yksi joukkueen parhaista hyökkääjistä ja hänen aggressiivinen pelityylinsä on Jokereille arvokasta. Mitään esimerkiksi Talajalta tai Marjamäeltä ottamatta pois, Joensuu on roolissaan yksi parhaista suomalaisista. Tänään Joensuu oli kaukalossa ehdoton kuningas, jonka asenne tarttui koko joukkueeseen. Jos tämä hullu porilainen ei olisi ollut tänään askissa, olisi Jokerit lähtenyt kotiin ilman pisteitä. Ihana mies suorastaan.

Jossain kuitenkin olin ennakossa oikeassa. Neftehimik ei kuulu sarjan parhaiden viimeistelijöiden joukkoon, eikä tässäkään ottelussa tullut tuohon muutosta. Samoin Jokereilla oli kaikki saumat voittaa ottelu, mutta huolimattomuus kostautui tänään. Avonainen takki on nopein tie turmioon, ja tänään Jokereilla se takki oli liian avoin varsinkin kaksi ensimmäistä erää. Ei täysin levällään, mutta näin huolimattomalla pelillä ei edes näin tehotonta vastustajaa vastaan ole helppoja pisteitä tarjolla.

Kolmas erä ei Jokereilta ollut mikään historiallisen hyvä, mutta varsinkin asennepuolella ero kahteen ensimmäiseen erään oli suuri. Jokerit painoi kolmannessa erässä suurella sydämellä, mikä näkyi virheinä, mutta myös tuotti tulosta. Vaikka pistepotti kasvoi vain yhdellä, ovat tällaiset nousut kahden maalin takaa arvokkaita asioita joukkueelle.  

Yksittäisistä pelaajista tänään on nostettava esille Joensuu ja Anttila. Joensuu oli varsinkin viimeisen erän aivan liekeissä ja pelasi juuri niin kuin häneltä sopiikin odottaa. Hänen tahtotilansa on jotakin sellaista, mistä moni suomalainen urheilija voi ottaa mallia lajista riippumatta. Anttila puolestaan lähti herättelemään joukkuetta vastaamalla hanskattomaan haasteeseen, ja lopulta vielä niittasi pelin lopussa tasoihin kauden ensimmäisellään.