Tänään taas mennään ja vastaan asettuu viime kaudella karvasta kalkkia pudotuspeleissä juottanut Torpedo Nizhni Novgorod. Ja jos ennakko-odotukset pitävät yhtään paikkansa, tästä matsista tulee erittäin kuuma ja riski ylilyönneille on olemassa.

Viime vuonna Jokerit oli ollut runkosarjassa selvästi parempi ja lähti selkeänä ennakkosuosikkina pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle. Torpedo kuitenkin pysty, noh, torpedoimaan Jokerien haaveet. Lopulta ottelupari meni jopa yli ja Torpedo sai aivan uuden aseman Jokerien historiassa: harvoin yksikään ottelusarja on ollut näin kuuma. Loukkaantumiset, ulosajot ja pelikiellot kuuluivat kuvaan ja Torpedon valmentaja sementoi asemansa fanien keskuudessa. Eikä se asema ole mikään jumalallinen, vaan pikemminkin hänestä kasvoi ehkä kaikkien aikojen vihattu valmentaja.

Vielä tätä kirjoittaessa kokoonpanoa ei ole julkistettu, mutta ennakkotietojen mukaan Hishon on pystynyt torstaisen tällin jälkeen jo treenaamaan. Kyseessä on Jokerien kannalta erittäin huojentava ja hyvä uutinen, vaikka lähtökohtaisesti en itse haluaisi Hishonia nähdä tänään kokoonpanossa: jos joskus vamma voi uusiutua, niin nyt. Torpedo ei tule peruuttelemaan ja jopa telomisyritykset eivät yllättäisi. Sen verran julmaa peliä Torpedo pystyy Skudran näpeissä esittämään.

Jokerien kohdalta asetelmat ovat varsin selvät. Maalinteon ja erikoistilannepelaamisen on parannuttava huomattavasti, vieraskiertue huutaa lisäpisteitä ja loukkaantumisiin ei ole varaa. Viime ottelussa paikoille päässeen Salmisen olisi syytä onnistua tänään ja Keräsen on jo pelkästään oman mukavuutensa vuoksi onnistuttava. Jokerifanit osaavat antaa anteeksi, mutta varsinkin uusien pelaajien kohdalla sytytyslanka on yleensä lyhyt. Sylkykupiksi joutuneen pelaajan talvesta tulee nimittäin hyvinkin pitkä.

Viime vuonna Torpedo pääsi lopulta melko pahasti Jesse Joensuun ihon alle ja hän joutui sekä tuomarien että Skudran silmätikuksi. Lopputulemana hän otti muutaman tyhmän jäähyn, sai tukun helppoja jäähyjä ja joutui vielä pelikiellon takia huilaamaan kauden avausottelun. Onkin mielenkiintoista nähdä yrittääkö Torpedo tänään kuumentaa tulisieluista porilaista ja kestääkö Jessen kantti.

Puolustuksen osalta viime ottelun huilanneen Lauridsenin paluu olisi varsin toivottu asia. Vaikka Jokerit lähtee lähtökohtaisesti oman pelin kautta hankkimaan pisteitä, jo pelkästään pelaajien turvallisuuden kannalta olisi hyvä omata myös tarvittava määrä fyysisyyttä. Vaikka Jalonen tapana onkin ollut kääntää toinen poski, ei hänkään pysty pidättelemään kaikkia jos pahimmat uhkakuvat toteutuvat. Ja tällöin parimetrinen Tanskan Late on mies paikallaan.