Huomenna pitäisi taas pelata, ja tällä kertaa vastustajaksi luistelee Ak Bars Kazan, yksi sarjan suurista. Ottelu alkaa Suomen aikaa seitsemältä, ja pelataan Kazanin kotihallissa. Alustavasti matsia voisi luonnehtia taas vaihteeksi haastavaksi.

Kazanin kone on ollut tukkoinen viime aikoina. Sarjan itäisimpiin osiin suuntautunut vierasreissu ei ollut suuri menestys, vaan se hävisi Amurille, voitti Admiralin vasta voittolaukauskilpailussa ja vaivoin kellisti Kunlunin kolmannen erän maalilla. Eiliseksi Kazan pääsi taas kotihalliinsa, mutta lopulta Dinamo Minsk kellisti Kazanin maalein 3-5 tehtyään peräti neljä osumaa päätöserässä. Kazanissa nyt varmasti odotetaankin kunnianpalautusta, eikä kotiyleisö tuskin hyväksy tappiota. Jokerit saakin vastaansa suurseuran sijaan ärsytetyn suurseuran.

Kazanin kausi on ollut melkoista vuoristorataa, ja ottelujen sisälläkin on nähty erikoisia sulamisia. Edellisessä ottelussa tosiaan Kazan lähti 3-1 johtoasemista päätöserään, häviten loputa 3-5. Kauden alkupuolella joukkue puolestaan johti SKAta jo 5-1, mutta lopulta Datsjuk tasoitti ottelun viitisen sekuntia ennen loppua. Nini Jokereilla kuin Kazanilla on ollut vaikeuksia pelata ehjää täyttä ottelua, ja varsinkin Kazanin suoritustaso on heitellyt järkyttävän laajalla skaalalla. Parhaimmillaan joukkue näyttää mestariehdokkaalta myös kentällä, heikoimmillaan taas se on pelannut täysin luokattomasti.

Jokerifanin näkökulmasta Kazanin rosteri on varsin mielenkiintoinen. Joukkueen ykköstykkinä häärii Lukon paidassa Jokerit pudotuspeleissä lähin yksinään (ok, Vehasen tuki ja Kilpeläisen sulaminen auttoivat asiaa) kaatanut Justin Azevedo. Pienikokoinen hyökkääjä onkin kahtena edellisenä kautena takonut 17 maalia kumpaisenakin, ja tällä kaudella plakkarissa on tehot 5+5. Puolustuksessa taas kaksi edelliskautta Jokereita edustanut Atte Ohtamaa on pelannut säännöllisen isoja minuutteja. Hänen peliaikansa on pyörinyt 15 minuutin paremmalla puolella säännöllisesti, ja ajoittain 20 minuutin raja on mennyt rikki.

Yleisesti ottaen Kazanilla pitäisi olla paperilla huomattavasti Jokereita parempi kokoonpano. NHL:ssa 108 vaatimattomin 10+19 tehoin pelannut nuorehko Sekac on osoittautunut KHL-tasolle päteväksi pistelingoksi. Tkatchyov on pikkuhiljaa nousemassa sarjan tähtien joukkoon, mistä osoituksena viime kevään pudotuspeleissä 22-vuotiaalle kovat tehot 5+4 seitsemään otteluun. Mihail Varnakov puolestaan on profiloitunut noin 30 pisteen hyökkääjäksi KHL:ssa ja oivaksi kapteeniksi. Kazan ei ole SKAn tasoinen tähtisikermä, mutta laadukkaita pelaajia ja nuoria nousevia talentteja sillä on aivan riittävästi.

Lähtökohtaisesti Jokerit lähtee otteluun altavastaajana, mutta ei kuitenkaan niin suvereenina, kuin kokoonpanojen tai Jokerien heikohkojen peliotteiden osalta voisi olettaa. Kazanin ailahteleva peli ei ole vakuuttanut alkuunkaan, vaan joukkue on pelannut alle tasonsa monessa ottelussa ja erässä. Paljon ottelun lopputulos riippuukin siitä, millä jalalla Kazan otteluun lähtee ja kestääkö fokus täydet 60 minuuttia. Jokerit ainakin on tällä kaudella osoittanut, että se pelaa ottelunsa loppuun asti.