Vaikka Omsk onkin yksi KHL:n suurseuroista, ei Jokerit tänään nöyristellyt kentällä yhtään. Omsk ei tänään ollut missään nimessä parhaimmillaan, mutta ei myöskään mikään sysipaska. Jokerit pystyy selvästi parempaan, mutta itse rankkaisin tämän ottelun kauden toistaiseksi parhaaksi. Kaukana oltiin siitä virkamieslaumasta, joka alkuviikosta kävi Latvian virastotalolla. Valitettavasti täyttä pistepottia ei saatu, mutta kaikki pisteet isoilta maistuvat hyviltä. Varsinkin, kun kotiavauksessa tarjottiin draamaa koko lauantain edestä. Yksi piste on kuitenkin nollaa parempi, ja erityisen hyvältä varsinkin tasoitusmaali tuntui.

Omskin vastahyökkäykset olivat myrkkyä Jokereille tänään. Omsk pystyi lähtemään omalta alueeltaan jopa häkellyttävän nopeasti usean pelaajan voimalla. Omskin ensimmäisissä maaleissa olisi voinut hyvinkin käynnistää sekuntikellon ja ihastella sitä vauhtia, jolla joukkue pystyi tuomaan kiekon ylös ja luomaan erittäin hyvän maalipaikan.

Omskin toinen maali oli kuin ottelu pienoiskoossa. Jokerien hyvän vaiheen päätteeksi Omsk pääsi nopeaan vastahyökkäykseen, Jokerit merkkasi 3-3-hyökkäyksessä kahden pelaajan toimesta saman pelaajan ja hienon kuvion päätteeksi Maltsev oli aivan yksi maalipaikassa. Jokerit oli tänään varsin innokkaalla jalalla liikenteessä, mutta ajoittain liika into kostautui.

Erikoistilannepelaaminen oli tänään hieman paremmalla tolalla kuin aiemmin. Ylivoima ei vieläkään toki toiminut, mutta alivoima alkoi näyttää kelvolliselta. Omsk näytti ylivoimalla lähes yhtä aseettomalta kuin Jokerit, eikä kyse ollut pelkästään Omskin huonoudesta. Jokerit pelasi alivoimaa tänään sydämen lisäksi myös järjellä. Ylivoimalla varsinkin Salminen pari kertaa väläytteli, mutta tehottomuus vaivasi vieläkin. Liian usein kiekkoa siirrettiin vielä laukaisupaikassa ja Omskin kassarista yritettiin tehdä sankaria.

Tänään ketjuista varsinkin Keräsen, Jormakan ja Niemen vitja oli pelipäällä. Ketju loi paikkoja, aiheutti jäähyjä ja onnistui jopa maalinteossa. Ei se ihan Lokomon tasoa ole, mutta tänään selvästi toimivin ketju hyökkäysalueella. Yksilötasolla parannettavaa jäi, mutta kokonaisuutena kolmikko toimi joukkueen yleiseen tason nähden jopa loistavasti.

Yksilötasolla puolestaan suurin onnistuka oli Kulda. Kulda oli tänään omassa päässä totutusti elementissään, ja se yhdistettynä muutamaan loistavaan syöttöön olivat kovaa valuuttaa. Hishon oli tänään periaatteessa hyvällä jalalla liikenteessä ja alati vaarallinen, tehden jopa yhden maalin. Valitettavasti vain Omskin (lähes) voittomaalissa Hishon oli myös mukana. Ensin hän hävisi oman alueen aloituksen aivan tyystin ja lopulta vielä hiihteli tilanteen ulkopuolella. Ei virhe nyt ihan samaa kaliiberia ole kuin Keräsellä Sotshia vastaan, mutta yhtä ratkaiseva kuitenkin.

Salminen oli tänään hyvällä jalalla liikenteessä ja sekä loi että sai tukun hyviä paikkoja. Onnistujaksi on kuitenkin vaikea laskea miestä, joka ei lopulta kuitenkaan saanut onnistumisia maalien muodossa. Salminen ei ole kuitenkaan mikään nelosketjun energiapelaaja, vaan häneltä odotetaan tuloksia. Salmisen otteet kuitenkin ovat siinä mielessä toiveita herättäviä, että hän tekee tukun oikeita asioita kentällä, pääsee paikoille ja pelaa vahvuuksillaan. Tuosta tulee varmasti tulosta jossain vaiheessa.

Ja jumalauta mikä tasoitus. Huhtala sai tökättyä pelin tasoihin ajassa 59:59 Reginin laukauksen jälkeen. Jos Ufaa vastaan Huhtalan voittomaali tuntui hyvältä, tuntui tänään tasoitus aivan uskomattomalta. Pahoittelut naapureille, mutta näitä tulee kerran tai kaksi kaudessa. Erityisen hyvältä maali tuntui katsoessa pelaajien reaktioita: tuo välittyvä ilo on jotain aivan huikeaa. Tällaiset hetket tekevät jääkiekosta niin mahtavan lajin.

Voittolaukauskilpailua en itse pidä jääkiekkoon sopivana tapana ratkaista voittajaa. Rehellinen tasapeli runkosarjassa ja sudden death jatkoerät pudotuspeleissä olisivat mielestäni huomattavasti parempi tapa ratkaista ottelu. Tältä osin en siis sen pahemmin lähde kommentoimaan tuloksia tai laskemaan noita pelaaja-arvioihin.

Illan yleisömääräksi ilmoitettiin 9778. Yleisömäärä on pieni pettymys itselleni, vaikka lauantait ovatkin tietyiltä osin haastavia otteluita ja itsekään en paikalla ollut. Vaikka Omsk ei ole ehkä se kaikista seksikkäin joukkue ja vierasputki ei mennyt unohtumattoman hyvin, olisi kotiavauksen luullut vetävän vähintään kymppitonnin rikki. Noh, meno ainakin kuulosti hyvältä kotisohvalle asti.

Vaikka rankkareilla tappio tulikin, en vain voi olla pettynyt tähän iltaan. Jokerien peli-ilme oli kauden paras ja Huhtalan tasoitus oli kauden kohokohta. Toistaiseksi.