Jos tähän mennessä eniten vitutuskäyrää on nostanut peliotteet, tänään ne olivat toissijainen asia. Kun ottelua oli pelattu alle viisi minuuttia, Kuklev ajoi juuri kiekosta luopuneen Jormakan sairastuvalle. Kova taklaus kiekosta luopunutta pelaajaa suoraan päähän on aina vaarallinen, ja täysin tiedoton Jormakka vietiin paareilla kaukalosta. Lähetyksen aikana tulleen tiedon mukaan Jormakka oli tajuissaan ja matkalla sairaalaan.

Kuklevin jäähyn aikana Jokerit ratkaisi pelin. Ensin Jaakola tykitti viivasta Jokerit johtoon ja perään vielä Hishon lisäsi johtoa. Vaikka Ilmalassa vierasjoukkue on isompiakin eroja kääntänyt edukseen, ei tänään Novokuznetskista siihen ollut. Takaraivossa toki oli viime kaudella Riian nouseminen täysin sillasta tasoihin ja lopulta ohi voittolaukauskilpailussa.

Ottelun erikoisin tilanne nähtiin Novokuznetskin toisen jäähyn aikana. Ensin Hishon laukoo tolppaan ja Lajunen pääsee iskemään suoraan irtokiekkoon. Lajusen laukaus osuu molempiin tolppiin ja tippuu juuri aavistuksen liian kauas, jotta Keränen voisi selvästi kauhoa kiekon verkkoon. Pitkän kelailun jälkeen videotarkastus johti kuitenkin maaliin, tekijäksi kuulutettiin Lajunen. Lopulta maali kuitenkin korjattiin Keräsen nimiin. Peli oli kuitenkin 3-0 ja maali päivänselvä oikeasta kuvakulmasta katsoessa.

Neljäs maali tuli jo ajassa 14:51 kun Huhtala iski kiekon jo neljännen kerran Karejevin taakse. Maali riittikin Karejeville ja hän teki tilaa Mihail Birjukoville. Karejevin kohdalla suoritusta on hyvin vaikea arvioida. Hän ei montaa kertaa ehtinyt kiekon edelle, maaleja on vaikea yksin hänen harteilleen sävyttää ja apuja hän ei saanut laisinkaan. Tilastojen valossa ilta oli hänelle luokaton, mutta peliä katsoessa fiilikset olivat hieman toiset: häntä kävi sääliksi.

Toiseen erään lähdettiin jo hieman pelailu mielessä. Novokuznetsk loi muutaman tilanteenkin hyökkäysalueella ja Jokerit pääsi muutamaan otteeseen jopa hieman namuttelemaan. Peli oli jo ohi, jäljellä oli vain pelailu. Ensimmäinen maali nähtiin ”vasta” ajassa 30:57 Salmisen laukoessa lämärin Novokuznetskin verkon takakulmaan. Vaikka ottelun kannalta maali oli yhdentekevä, onnistumiset Salmiselle ovat tulevaisuutta ajatellen tärkeämpi kuin tätä ottelua ajatellen.  

Kolmas erä alkoi Jokerien osalta vaikeasti, kun heti ensimmäisen vaihdon päätteeksi sekä Kulda että Genoway päätyivät jäähypenkille. Samaan aikaan jäähyllä oli jo Petteri Wirtanen. Jokerit kuitenkin kesti pitkän alivoiman, eikä Novokuznetsk saanut oikein mitään aikaan. Tasakentällisin kolmaskin erä oli Jokerien, mutta maalipaikoissa viimeisin nälkä puuttui. Se viimeinen puristus ja halu pistää kiekkoa verkkoon puuttui, inhimillisesti.

Valitettavasti vain Zapolskin nolla ei kestänyt loppuun. Keräsen turhan jäähyn aikana Novokuznetsk lopulta onnistui niittaamaan kiekon maaliin Zemchenkon rynnittyä maalille ja lopulta iskettyään kiekon jokerimaaliin.

Novokuznetsk ei tänään ollut odotetun surkea. Se oli vielä surkeampi ja näytti pelaavan aivan väärässä sarjassa. Noilla otteilla seura kuuluisi Mestikseen, Liigakin olisi liian kova KHL:sta nyt puhumattakaan. Vierailijoiden surkeuden takia on melko vaikea sanoa mitään järkevää Jokerien pelistä, tässä kohdin ei mitään mittaria kentällä ollut.

Kaikesta huolimatta Jokerien esitys oli hyvä, vastustajan surkeudesta huolimatta. Jokerit lähti otteluun melkoisella ryminällä, joka näkyi muun muassa Marjamäen vetäessä vastustajan puhtaasti levyksi. Tänään ei tultu otteluun puhaltelemaan muniin, vaan työhaalarit oli puettu. Kun vielä ylivoimat tuottivat tulosta, ei tähän otteluun voi olla pettynyt.

Jos huonoja puolia pitää hakea, Jokerit hankki aivan liikaa jäähyjä. Varsinkin hyökkäysalueen jäähyjen määrän täytyy vähentyä dramaattisesti, kovempi joukkue rankaisisi näin monesta jäähystä armotta. Jäähyihin johtaneista vihellyksistä en pysty valittamaan, vaan tilanteet olivat varsin selviä. Huolimattomuus ei kostautunut tänään maalien muodossa, mutta liian monessa jäähyyn johtaneessa tilanteessa juurikin huolimattomuus oli avainsana. Jos maila menee noin kovalla prosentilla karvaustilanteissa jalkoihin, jäähyjä tulee varmasti.

5-1 ei jätä mitään jossiteltavaa. On aivan sama voittiko Novokuznetsk viimeisen erän vai ei, matsi oli jo täysin ohi. Tänään riitti vastustajan täysi tyrmääminen avauserässä, sen jälkeen on tärkeintä pitää äijät kunnossa ja saada yksittäisiä onnistumisia. Jokerit kuitenkin hoiti pelin kunnialla, eikä tästä jäänyt huonoa makua.

Jormakan loukkaantumisen lisäksi lunta tuli tupaan Marjamäen jättäessä kaukalot. Tilanne meni ainakin allekirjoittaneelta ja studion kommentaattoreilta ohi, mutta siitä viis. Marjamäki on ollut erittäin pirteä pelaaja ja monikäyttöisyytensä takia erittäin suuri. Toivottavasti Marjamäki selviää lyhyellä huililla ja on käytössä jo perjantaina. Pieniä pelkoja aiheuttaa miehen vammahistoria.

Kuitenkin, Jormakan tilanne oli erittäin pysäyttävä. Kevyemmistäkin taklauksista on pelaajille jäänyt elinikäisiä vammoja, uria on päättynyt tai parhaimmillaankin vain tuonut pitkä sairaslomia. Tässä kohdin on täysin yhdentekevää osuvatko nämä taklaukset viimeaikojen oman joukkueen pirteimpään pelaajaan vai vastustajan tusinakaveriin, se on aivan yhdentekevää. Näitä tilanteita ei tahdo nähdä ikinä.

Yleisömääräksi ilmoitettiin 9057. Vaikka televisiokuva helposti valehtelee yleisömäärän osalta, oli todennäköisesti hallissa huomattavasti vähemmän katsojia. Kotisohvalle yleisö kuulosti melko hiljaiselta, selkeästi hiljaisemmalta kuin lauantaina Omskia vastaan. Tämä ei sinänsä yllätä, sillä ensin Jormakan tilanne varmasti vaikutti yleisöön, ja kun tapauksesta oli toivuttu, oli peli jo pelattu.

Perjantaina vastaan tulee TsSKA. Ottelu tulee olemaan suurella todennäköisyydellä täysi vastakohta tälle ottelulle. Tuossa ottelussa Jokerit on selkeä altavastaaja vastustajan ollessa yksi kovimmista joukkueista Euroopassa. Tuolloin on turha odottaa Jokerien hallitsevan peliä tai kestävän näin monta alivoimaa ilman, että se kostautuisi vain kerran. Vaikka tänään tuli murskavoitto, ei siihen voi tuudittautua. Jokerit ei voi antaa moskovalaisia vastaan yhtään siimaa.