Muistan vielä hämärästi 1990-luvun puolenvälin jälkeiset kuiskuttelut siitä, että uusi päivitys Selänteestä oli tulossa. Vähän Eero Somervuorta vielä lahjakkaampi pelaaja, joka tulisi jatkamaan Jokerien mestaruuskulkua muutamaksi kaudeksi ennen NHL-uraa. Tuo pelaaja oli Jani Rita. Nyt, noin 20 vuotta myöhemmin, ympyrä on sulkeutunut. Ja Ritan ura päättyi hieman aiemmin, ja tänään Jokerit on omistanut pelin Lokomotivia vastaan Ritan tribuuttipeliksi.

Junioripeleissä Ritan pistekeskiarvot jäivät lopulta melko pieniksi. 0,83 ppg C:ssä, 1,03 B:ssä ja 0,83 A:ssa eivät ole lopulta huimia keskiarvoja. Muutaman vuoden vanhempi Somervuori teki esimerkiksi C:ssä 2,02 pistettä ottelua kohden, B:ssä 1,41 ja A:ssakin vielä 0,96. Numeroiden taakse katsoessa kuitenkin on helppo suhteuttaa Ritan pisteet hänen tilanteeseensa. Hän oli järjestään joukkueensa nuorin pelaajia, pelaten ensimmäiset pelinsä A-nuorissa jopa viisi vuotta vanhempien pelaajien kanssa. Rita ei takonut ennätyslukemia yli-ikäisenä tai tehnyt kovaa tulosta oman ikäluokkansa parissa, hän pelasi ja kehittyi huomattavasti vanhempien pelaajien keskuudessa.

Eri ikäkausimaajoukkueissa Rita oli vakiokasvo. Hän pelasi usein vuoden tai pari vanhempien poikien maajoukkueissa, imien oppia valmiimmilta pelaajilta. U-20 pelejä hänelle kertyikin 20 kappaletta, mikä on varsinkin turnauksien pituus huomioiden kova suoritus. Käytännössä ikäluokkansa parhaimmalle turnauksia saattaa kertyä kaksin kappalein, Rita pelasi yhteensä kolmessa turnauksessa. Hänen kohdallaan siis puhuttiin pelaajasta, joka vertautuu hyvin pitkälti Puljujärven tai Laineen talenttiin.

Potin Rita räjäytti viimeistään kolmannessa U-20 turnauksessaan 2000-01. Seitsemään otteluun tehot 8+1 toivat hänelle maalipörssin selvän voiton ja toisen sijan koko pistepörssissä. Hyvät otteet huomioitiin Atlantin toisella puolella, ja keväällä Rita huudettiin varaustilaisuuden 13. pelaajana Edmonton Oilersiin. Jos aiemmin oli puhuttu uudesta Selänteessä, saattoi joku nähdä hänessä myös Kurrin manttelinperijää Oilersissa.

Jokerien liigajoukkueeseen Rita nousi jo kaudeksi 1998-99, pelaten 41 ottelua tehoin 6+3. Seuraavalla kaudella otteluita tuli plakkariin 49 tehoin 6+3 ja viimeisellä kaudellaan ennen NHL-unelman tavoittelua otteluita kertyi 50 ja pisteitä jo 5+10. Jokereilla oli tuolloin kasassa kivikovia joukkueita vuodesta toiseen, eikä järkyttävän paineen alla eläneet valmentajat antaneet liiaksi luottoa nuorille pelaajille. Kun edessä on ajoittain jopa Euroopan nimekkäin joukkue, peliaika on tiukassa.

Rita lähtikin, jopa odotetusti, kolmannen liigakautensa jälkeen Pohjois-Amerikkaan. Liigassa lopullinen läpimurto tähtiin oli tekemättä, mutta Jokereissa sitä hän ei tulisi tekemään tässä vaiheessa uraansa. Isot minuutit AHL:ssa ja NHL-tunnelman haistelu koettiin tällöin paremmaksi vaihtoehdoksi. Ensimmäisellä kaudellaan Rita pääsikin yhteen NHL-otteluun, mutta valtaosa kaudesta kului Oilersin sijaan Hamilton Bulldogsin riveissä. Kokeneemmat pelaajat kantoivat vastuuta, mutta Rita imi itseensä pienen kaukalon oppia.

Toisella Pohjois-Amerikan kaudellaan Rita pääsi jo avaamaan maalitilinsä maailman kovimmassa kiekkosarjassa, kun 12 NHL-otteluun syntyi tehot 3+1. Eivät huimia lukemia, mutta kuitenkin NHL-unelma oli askeleen lähempänä. AHL:ssa tehot nousivat edelliskaudesta, mutta jokin oli silti hieman vialla. Se viimeinen askel oli vielä ottamatta.

Kolmannella kaudellaan Pohjois-Amerikassa tilanne meni Ritan kannalta huonompaan suuntaan. Oilersissa vastuuta tuli enää vain kahdessa ottelussa, muutoin valtaosa kaudesta meni farmissa edelliskauteen verraten heikentynein tilastoin. Nyt Rita oli kuitenkin farmissa, tällä kertaa Toronto Roadrunnersissa, joukkueensa kantavia voimia. Suomalaisten välisessä nokittelussa Tony Salmelainen oli painanut hänen ohitsensa, pelaten useammin Oilersissa ja tehden kovempaa tulosta farmissa.

Kausi 2004-05 oli Ritalle vedenjakaja. Hän oli valumassa menetetyksi lupaukseksi, jonka parhaimmat saavutukset miesten peleistä olivat AHL:ssa. Kun vielä NHL-kausi peruuntui työtaistelun seurauksena, teki Rita omat johtopäätöksensä. Paluu Eurooppaan realisoitu, mutta tällä kertaa tie vei Hämeenlinnaan. Jokereissa taas olisi ollut tarjolla pientä roolia Metropolitin, Jantusen, Lindin, Variksen ja kumppanien johtaessa orkesteria.

Hämeenlinnassa Rita lopulta teki todellisen läpimurtonsa Liigan eliittiin. Jalosen HPK:ssa Rita oli kuin kala vedessään, päästen käyttämään hyvää luisteluaan illasta toiseen. Voutilaisen ketjussa tulosta syntyi kovaa tahtia, ja kauden päätteeksi kasassa oli peräti 21 maalia. Kun vielä 10 pudotuspeliotteluun tuli tehot 7+4, palkittiin Rita onnistuneesta kaudesta maajoukkuekomennuksella. Ensimmäisen kerran miesten kanssa hän pääsi maajoukkueen arvoturnaukseen.

Hyvän liigakauden jälkeen Rita pakkasikin odotetusti laukkunsa ja palasi Edmontoniin. Nyt hän oli siinä tilanteessa, että paikka ylhäällä oli otettava. Hän ei enää ollut nuori ja lahjakas pelaaja, vaan alkamassa oli hänen neljäs kautensa Pohjois-Amerikassa ja kahdeksas kausi ammattilaissarjoissa. Oilersissa pelejä kertyi lopulta 21 kappaletta, tehoja kolmen maalin verran. Se ei riittänyt, vaan tammikuussa hänet ja Cory Cross vaihdettiin Pittsburgh Penguinsin Dick Tärnströmiin. Edessä oli siirtyminen Yhdysvaltojen puolelle.

Kauden viimeiset 30 ottelua Rita pelasikin Pittsburghissa, tehden tehot 3+4. Koko orkesteria johti kuitenkin peräti 102 pistettä kasaan haalinut ensimmäistä kauttaan pelannut Sidney Crosby. Kun joukkueen seuraavaksi tehokkaimmat pelaajat jäivät alle 60 pisteen, oli kaupungin meno täysin selkeä: joukkue eli Crosbysta. Henkisenä johtajana toki toimi myös viimeistä kauttaan pelannut Mario Lemieux, yksi lajin suurimmista nimistä ikinä. Kun Rita viimeisen kerran sulki Penguinsin kopin oven, tuli kaksi aikakautta päätökseen. Valtikka Pittsburghissa siirtyi Lemieuxilta Crosbylle ja Ritan NHL-ura tuli päätökseensä.

Yhden onni on toisen epäonni, ja tällä kertaa Jokereita onnisti. Rita palasi takaisin Suomeen, ja tällä kertaa myös Jokereihin. Enää hän ei ollut lahjakas junnu, vaan maajoukkueessa kahdessa edellisessä MM-turnauksessa pelannut NHL-pelaaja. Nyt hän oli valmis lunastamaan niitä odotuksia, joita fanit hänelle olivat kymmenen vuotta aiemmin latoneet.

Ensimmäinen kausi Jokereissa oli Ritalta hurja. Kun 56 ottelun jälkeen maalisarake näyttää lukemaa 32, on paljon asioita tehty oikein. Liigan maalikuninkaan palkinto ojennettiin Ritalle ja runkosarjan päätteeksi Jokerit lähti pudotuspeleihin yhtenä suosikkina, ollen runkosarjassa toinen neljä pistettä Kärppiä jäljessä ja yhdeksän pistettä HPK:ta edellä. Jokerit etenikin puhtaalla pelillä finaaleihin, kaataen puolivälierissä Ilveksen voitoin 4-0 ja välierissä HPK:n voitoin 3-0. Rita tulisi pelaamaan ensimmäistä kertaa Liigan finaaleissa.

Finaaleissa vastaan asetti runkosarjan voittanut Kärpät. Kumpikaan ei ollut hävinnyt yhtään pudotuspeliottelua ja Kärpistä oli muotoutunut Jokereille jo kova kilpailija. Lopulta tasaisten otteluiden jälkeen Kärpät marssi kuitenkin mestaruuteen voitoin 3-0. Paljon ei selitettävää jäänyt, kun Kärppien saldo pudotuspeleissä oli 10 voittoa 10 ottelussa ja maaliero 31-13. Lopulta Rita oli vielä maajoukkueen mukana, mutta ei päässyt lopulliseen kisajoukkueeseen.

Seuraavaksi kaudeksi Ritalta odotettiin paljon. Joukkueeseen oli Hämeenlinnasta hankittu lahjakas taituri Ville Leino ja runko pysyi kärjen osalta hyvin kasassa. Rita oli osa tuota kärkeä. Kausi alkoi kuitenkin Ritan osalta vaikeasti, ja 14 ottelun jälkeen kasassa oli vain tehot 1+5. Varsinkin maalisarake oli odotuksiin nähden surkea. Edelliskautena Rita pääsi lukuisia kertoja maalipaikkoihin saatuaan kiekon puolustajien väliin ja jättäen heidät jälkeensä, tällä kaudella puolustajat pysyivät jo paremmin hänen mukanaan. Rita ei ikinä ollut käsistään erityisen loistava, ja nopeus oli hänen suurin aseensa. Ketsuppipullo kuitenkin hieman aukesi, ja muutama ottelu myöhemmin kasassa oli jo tehot 5+6. Tukkoinen meno oli muuttumassa lennoksi ja Rita vastaamassa huutoon.

Ja sitten se tuli. Urheilijalle loukkaantumiset ovat osa arkipäivää, mutta sotkevat kuvioita erittäin tehokkaasti. Kesken kauden Rita loukkaantuikin, ja runkosarjan osalta otteluita kertyi vain 37. Pisteet 10+10 olivat pelimäärään nähden siedettävällä tasolla, varsinkin vaikea alku huomioiden. Juuri kun Rita oli saamassa taas peliä uomiinsa, kiekkojumalat päättivät toisin.

Kauden päätteeksi Jokerit oli runkosarjassa kolmannella sijalla, pisteen Tapparan edellä. Jokerit ja kuntoutunut Rita siis pääsivät aloittamaan pudotuspelit kotiedun kera. Edelliskauteen verrattuna kaikki pudotuspelivaiheet tultaisiin pelaamaan siten, että jatkoonpääsy vaatisi neljä voittoa. Puolivälierävaiheessa Jokerit kellisti Pelicansin voitoin 4-2 maalirikkaiden otteluiden jälkeen. Välierissä vastaan tuli seurahistoriansa parasta kautta pelaava Blues, joka oli sijoittunut runkosarjassa toiseksi ja kellistänyt HIFK:n helposti voitoin 4-1 puolivälierissä. Reitin finaaliin ja Kärppiä vastaan piti kuitenkin olla avoinna.

Välieräsarjasta tulikin hermoja raastava. Peräti kolme ensimmäistä puolivälieräottelua ratkesi vasta jatkoerissä, Jokerien voittaessa kaksi Bluesin yhtä vastaan. Kun Jokerit pystyi voittamaan neljännen välierän puhtaasti 4-0, piti tien finaaliin olla avoinna. Bluesin täytyisi voittaa kolmesti, Jokereille riitti yksi ottelupallo. Viides välierä pelattiin jo heti neljännen jälkeisenä päivänä, eikä Jokerit ollut alkuunkaan valmis otteluun. Bluesin puhdas 5-1 voitto toi sarjaan lisäjännitystä. Kuudes välierä muuttui vähämaaliseksi, mutta Blues onnistui voittamaan ottelun 2-1 jatkoajalla. Mentiin siis Game Seveniin, ratkaisevaan välierään. Lopulta Blues voitti ottelun Osalan viimeisteltyä surullisen kuuluisan 5-3 maalin tyhjiin. Vaasalainen karkasi läpiajoon, mutta toista kauttaan Jokereissa pelannut Kim Hirschovits yritti vielä estää ottelun lopullisen ratkaisun. Lopputuloksena Osala teki maalin, mutta Hirson mailanisku mursi hänen sormensa.

Jo näpeissä olleen finaalipaikan menettämine oli Jokereille kova pala. Kaksi tappiota jatkoajalla kielivät hyvin siitä, että täydessä tikissä ollut Rita olisi voinut olla se ratkaiseva tekijä. Hän kuitenkin jäi Stapletonin, Leinon ja Santalan johtaman ykkösvitjan varjoon. Pronssiottelu Tapparaa vastaan oli sitten enää vain kosmetiikkaa, Jokereilla oli takana niin fyysisesti kuin henkisestikin liian rankka välierävaihe. Irvokkaasti voittomaaliksi jäi huimat pudotuspelit pelanneen Marko Kauppisen tyylipuhdas oma maali, nuoren tanskalaisen Nichlas Hardtin tehdessä hattutempun.

Pettymysten täyteisen kauden jälkeen Rita pelasi muutaman noin 30 pisteen keskiarvolla, ollen mukana vielä kaudella 2008-09 yhdessä EHT-turnauksessa. Raskaat kaudet eivät tuoneet menestystä pudotuspeleissäkään, vaan Jokerit pelasivat noiden kahden kauden aikana vain ensimmäiset kierrokset. Joukkueet olivat toki nimekkäitä, mutta balanssi puuttui.

Kausi 2010-11 oli Ritan kannalta käänteentekevä. Runkosarjaa ehti kertyä vain kahdeksan ottelua pahan loukkaantumisen takia. Vaikka aiempina kausina Rita oli tippunut ykköstykistä secondary scoringin piiriin, oli hän Jokereille tärkeä pelaaja. Kun kovaan fysiikkaan pelinsä perustava pelaaja tippuu vamman takia pois, on paluu aina kova asia. Fyysisesti vahvat pelaajat menettävät loukkaantumisten seurauksena enemmän kuin puhtaasti taitoon pelinsä perustavat. Pudotuspeleissä Rita pelasi kaikki seitsemän ottelua, mutta keskenkuntoisena ei pystynyt auttamaan joukkuettaan yhtä syöttöä enempään.

Kaudelle 2011-12 tapahtui helsinkiläisessä kiekossa paljon. NHL:sta kovan kohun saattelemana Jokereihin tullut Jarkko Ruutu sai luotua paljon skismaa joukkueiden välille jo heti kauden alussa. Tapahtumat ”huipentuivat” syyskuun ensimmäisenä päivänä harjoitusottelussa, kun muun muassa Semir Ben Amor hyökkäsi Ville Peltosen kimppuun ja Juuso Salmi metsästi Ilari Filppulaa. Vihanpito seurojen välillä kasvoi aivan uusiin lukemiin.

Kun joukkueen fanit ottavat etäisyyttä toisistaan, tarkoittaa se yleensä myös vahvempaa sitoutumista omaan joukkueeseen. Kun tunteet ottavat vallan, on ”meidän miehin” helppo suhtautua lämmöllä. Jokereissa oli vielä tuolloin melko hyvin omia poikia, mutta kokenut Rita etunenässä aivan viimeistään nousivat tällöin fanien ikiaikaisten suosikkien joukkoon. Enää Rita, Mäki ja Väänänen eivät olleet kovan tason jokerikasvatteja, he olivat Jokerit. Rita pelasikin kelpo kauden, mutta ei enää ollut parhaiden vuosiensa vedossa. Hän oli pikkuhiljaa muuttumassa tähtipelaajasta laadukkaaksi rivipelaajaksi.

Ritalle kausi 2012-13 oli entistä hankalampi. Ruutu, Filppulat, Pulkkinen, Teräväinen, Moses ja kumppanit söivät Ritan minuutteja ja vastuuta, eikä lopulta kasaan tullut kuin 11+5 tehot 50 otteluun. Kun pistekeskiarvo on ainoastaan kymmenyksen AJ Niemen vastaavaa parempi, ei nappikaudesta voida puhua henkilökohtaisella tasolla. Joukkuetasolla kausi oli puolestaan totutun vaihteleva. Runkosarja päättyi Jokerien voittoon, ja puolivälierissä kohdattiinkin viimeisen säälipudotuspelipaikan napannut Lukko. Jokerien ja Lukon välinen piste-ero runkosarjassa oli 25 pistettä ja kaiken piti olla valmista ilmaiselle välieräpaikalle.

Lukkoa vastaan kuitenkin homma ei enää Jokerien osalta toiminut. Nykyisin KHL:ssa pelaava Azevedo oli hurjassa vireessä, Vehanen nollasi Jokerit ja Kilpeläinen suli tyystin. Joukkuetasolla Jokerit oli vähintäänkin samalla tasolla, mutta yksilötasolla sarjaan tuli ratkaisu. Ritan 1+1 tehot kuuteen otteluun ei ollut ratkaisu Jokerien ongelmiin, vaan Jokerien maalintekoa johti Semir Ben Amor kolmella maalillaan.

Kauteen 2013-14 lähdetiin melkoisen jytkyn jälkeen, kun Hjallis ilmoitti Jokerien siirtyvän KHL:aan. Aluksi koko kausi oli muiden joukkueiden vastustuksen takia uhattuna, mutta lopulta homma saatiin rahalla sovittua. Fanileiri alkoi jakautua eri leireihin ja Hjallis sai vielä fanien vihat päällensä horinoituaan muun muassa sosiaalisessa mediassa mitä sattuu. Jokerien historian toistaiseksi viimeiseen kauteen Rita lähtikin varmasti ristiriitaisemmissa tunnelmissa kuin aiemmin: kyseessä olisi saattanut olla myös hänen viimeinen kautensa Jokereissa, KHL:aan lähtiessä olisi kokoonpanoon tiedossa suuria muutoksia.

Viimeiselle Liigakaudelle Rita pääsi vielä kerran rikkomaan 20 pisteen rajan, kun täyteen 60 ottelun runkosarjaan pisteitä tuli 11+10. Enää hän ei pisteiden tai roolin puolesta ollut johtavia pelaajia, vaan pelasi säännöllisesti alemmissa ketjuissa duunareiden seassa. Kauas oltiin tultu niistä ajoista, kun Rita pääsi nauttimaan lähes rajattomasta luottamuksesta Liigan parhaiden sentterien rinnalla. Kausi oli kuitenkin koko joukkueelta melkoinen katastrofi. Jokerit jäi runkosarjassa seitsemänneksi ja joutui pelaamaan säälipudotuspelejä huiman loppukauden pelannutta HPK:ta vastaan. HPK lähettikin Jokerit puhtaalla kahden ottelun voitolla ulos Liigasta, voittamalla ensin Hartwall Areenalla 5-1 ja seuraavana päivänä kotonaan 3-2.

KHL:aan lähdettäessä Rita löytyi kuitenkin kokoonpanosta. Noin puolet joukkueesta meni uusiksi, mutta Mäen ja Väänäsen kanssa Rita edusti Jokerien perinteisempiä arvoja. Kahteen KHL-kauteen kuului 90 ottelua runkosarjaa ja 13 pisteen edestä tehoja. Suuria sankaritarinoita ei jäänyt enää kerrottavaksi, vaan Rita oli pitkälti rotaatiopelaajan roolissa. Potku ei enää oikein riittänyt, vaan oli aika ripustaa luistimet naulaan.

Peliurallaan Ritan ehdotonta valttia olivat rautainen fysiikka ja kova luistelu. Rita ei ollut ikinä taitavin mahdollinen pelaaja, mutta hän oli härkämäinen hyökkääjä. Ehjänä ollessaan hän pystyi pelkästään loistavan luistelunsa avulla pääsemään ohi vastustajista, tai vaihtoehtoisesti jopa ajamaan tarvittaessa näiden yli kohti maalia. Hänen lempinimekseen muodostunut Polle on varsin kuvaava, mutta myös Shedden lanseeraama Monster on osuva. Rita oli yksi niitä pelaajia, joiden kohdalla asenteesta homma ei jäänyt kiinni ikinä, ja jonka kohdalla NHL-ura ei jäänyt karalahtimaisesti omasta asenteesta kiinni. Rita antoi kaikkensa.

Suurimmat haasteet Ritan uralle tulivat paljon hänestä riippumattomien tekijöiden takia. Hänen Liigauransa alkoi, rehellisesti sanoen, väärässä joukkueessa. Missä tahansa muualla hän olisi saanut enemmän peliaikaa ja isomman roolin. Ja kuin kohtalon ivaa, kun vihdoin Liigan loistokausi osui lockoutin ajaksi, oli NHL muuttunut. Taidon merkitys nousi ja voiman väheni, kiitos osittain huomattavasti tiukemman tuomarilinjan. Lopulta loukkaantumiset verottivat muutaman kauden Liigasta, ja Jokerien toivottomat kaudet estivät häntä voittamasta Suomen mestaruutta rakastamansa seuran paidassa.

Kaukalon ulkopuolella Rita on ollut esimerkillinen ihminen. Jos Karalahti ja Jantunen edustavat yhtä ääripäätä kiekkoilijoiden vapaa-ajan vieton osalta, Rita edustaa toista ääripäätä. Hän on hoitanut opiskelunsa maisteritasolle asti, mietti tulevaisuuttaan säästämisen kautta jo ennen muuttamista omilleen ja on siinä sivussa onnistunut nousemaan fanien rakastamaksi Jokeriksi. Hän paistatteli uransa aikana otsikoissa suurtekojensa ja maaliensa muodossa, ei toilailemalla humalapäissään tai sekoilemalla liikenteessä. Rita on niitä pelaajia, joiden hyvä tekeminen ei rajoittunut vain kaukaloon, tekeminen kaukalon ulkopuolella on ollut myös vähintäänkin yhtä kiitettävällä tasolla.

Jani Rita ei välttämättä saa koskaan paitaansa Hartwall Arenan kattoon. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että Rita on yksi Jokerien suurista nimistä 2000-luvulla ja yksi viimeisistä seuraikoneista. Fanien rakkautta Ritaa kohtaan ei syö mikään, ja kaikkien aikojen jokerinutussa pelattujen otteluiden tilastossa hän pitää toistaiseksi kärkipaikkaa.