Vaikka lähtökohtaisesti kirjoitankin tällä alustalla jääkiekosta, ei se rajaa ulos muistakin asioista kirjoittamista silloin, kun se on perusteltua. Tänään suomalaista urheilua kohtasi suuri onnettomuus, eikä sen tarvitse katsoa lajirajoja. Roman Eremenkon dopingkäry on suuri uutinen ja murhe, eikä kiekkoväen ole syytä iloita. Tämä on ensisijaisesti urheilun tappio, ja sama olisi voinut tapahtua myös kiekkoilijalle.

Puhtaasti hyödyn puolesta kokaiini on urheilussa varsin hyödytön aine. Lähes jokaisessa lajissa sen käytöstä enemmän haittaa kuin hyötyä urheilusuoritusta ajatellen. Aineesta saatava hyöty on hyvinkin teoreettinen, ja esimerkiksi jalkapallossa tai jääkiekossa hyödyn etsimiseksi joutuisi menemään jo naurettavien skenaarioiden puolelle. Ja ei, alkoholia vähäisempiä haittoja seuraavan päivän urheilusuoritusta ajatellen en suostu laskemaan hyödyksi. Näiltä osin siis Eremenkon rangaistus ei ole linjassa sen kanssa, että suorituksen parantamiseen tarkoitettujen aineiden käyttäminen tuo samanpituisen rangaistuksen.

Haitan näkökulmasta kokaiinista on satunnaisesti käyttävälle huippu-urheilijalle lopulta kohtuullisen vähän haittaa. Haitat terveydelle ovat satunnaisella käytöllä jopa pienempiä kuin säännöllisellä huippu-urheilulla on, sen verran suuri loukkaantumisriski liittyy huippu-urheiluun. Suoritusta ajatellen aineen käytön aiheuttamat haitat eivät kestä kovinkaan kauaa, ja suurimmat suoritusta häiritsevät puolet ovatkin yleensä vaikutukset ravintoon, lepoon ja yleiseen elämänhallintaan liittyviä. Vaikka perjantaina pilkkuun asti juhliminen kokaiinin voimalla ei aineen itsensä puolesta enää mainittavasti vaikuta sunnuntain urheilutapahtumaan, todennäköisesti jo pelkästään valvomisella on oma vaikutuksensa suoritukseen.

Kaikkia rangaistuksia ei pidä kuitenkaan miettiä puhtaasti hyödyn ja haitan näkökulmasta. Keskisormen näyttäminen tuomarille tuo aivan varmasti rangaistuksen, vaikka se ei suoranaisesti tuo hyötyä urheilijan suoritukseen tai haittaa kenenkään terveyttä. Urheilussa kuvioon tulee suorituksen lisäksi myös raha ja kunnioitus. Keskisormen tarjoaminen suorituksen yhteydessä sotii urheilun ikiaikaisia kunniasääntöjä vastaan niin räikeästi, että sen hyväksyminen on mahdotonta olemattomasta hyödystä huolimatta. Raha taas pyörittää huippu-urheilua, mahdollistaen paremmat olosuhteet harjoittaa urheilua ja nauttia urheilusta. Mitä enemmän negatiivisia mielikuvia liittyy urheilijaan, joukkueeseen, sarjaan tai lajiin, sitä huonommat mahdollisuudet varainhankintaan on. Yksikään yhteistyökumppani ei halua mannekiininsa tuovat huonoa näkyvyyttä ja liittävän negatiiviseksi koettuja mielikuvia heidän brändiinsä.

Tässä kohdin tuleekin syy sille, miksi huumausaineet ovat lähtökohtaisesti kiellettyjen aineiden listalla. Hiljaisesti hyväksymällä huumeet ollaan nopeasti tilanteessa, jossa uskottavuus suuren yleisön silmien edessä kärsii. Vapaa-ajallaankin urheilija edustaa lajiaan ja seuraansa ihmisten mielikuvissa, ja osa heidän työstään tapahtuu stadionien ulkopuolella. He ovat julkisuuden valokeilassa, heidän tekemisiään seurataan ja osittain siitä myös heille maksetaan.

Silti, Eremenkon rangaistus tuntuu tekoon nähden käsittämättömän kovalta. Jos Eremenko olisi humalassa sammunut keskelle omaa oksennustaan Moskovan Punaiselle torille, olisi Eremenko saanut korkeintaan rangaistuksen omalta seuraltaan. Tapahtuma olisi tuottanut imago-ongelmia, mutta Eremenko olisi pystynyt jatkamaan ammattinsa harjoittamista. Vaikka kokaiinia ei jo pelkästään sen laillisen statuksen takia voi täysin rinnastaa alkoholiin, tuntuu seuraamuksissa olevan hieman liian suuri haitari. Tavalliselle duunarille ero vapaa-ajan viihdekäytöllä alkoholin ja kokaiinin osalta on käytännössä korkeintaan käyttörikoksesta tuomittu päiväsakko, eikä pelkkä imagohaitta voi julkisuuden valokeilassa olevalla urheilijalla kahden vuoden arvoinen. Varsinkin, kun imagohaitta on alkoholinkin osalta olemassa.

Oli rangaistuksesta mitä mieltä tahansa, säännöt ovat kuitenkin täysin yksiselitteiset. Kokaiini on kielletty ja pelaajan velvollisuus on varmistua siitä, että hän ei kokaiinia kehoonsa saa. Vaikka rangaistusasteikosta voi olla montaa mieltä, niin niin kauan kuin säännöt ovat nykyiset, on pelaajan kannettava vastuunsa. Kiinnijääneelle ei voi olla puolustuskeinona se, että rangaistusasteikko on liian kova. Vaikka asia olisi moraalisesti arveluttava tai mielipiteitä kahtia jakava, säännöt eivät jätä varaa tulkinnalle. Aine on kielletty, kiellettyjen aineiden käytöstä on määritelty sanktiot ja Eremenko jäi kiinni. Tietämättömyyteenkään ei voi tässä kohdin vedota, esimerkkejä kokaiinista kärähtäneistä futareista ja muita huippu-urheilijoista on jonoksi asti. Ja vaikka ei olisikaan, on urheilijan vastuulla pitää huoli siitä, että hänen kehoonsa ei mitään kiellettyä päädy.  

Tämä sama olisi voinut hyvinkin tapahtua jääkiekkoilijalle. Marko Jantunen esimerkiksi olisi voinut peliuransa loppuvaiheilla päätyä vastaavaan dopingtulokseen, eikä hän varmasti ole ainoa huumeiden kanssa edes ajoittain touhunneista kiekkoilijoista. Ei entisistä eikä nykyisistä. Kiekkoväki voi aina moralisoida, mutta oma pesä ei varmasti ole täysin turvattu. Urheilulle nämä ovat valitettavia tapahtumia, lajista riippumatta.