Silloin kun pelataan, niin pelataan kunnolla. Tauko on takana ja edellisen ottelun päätöksestä alle 30 tuntia, mutta niin vain huomenna 14:00 Suomen aikaa pelataan taas. Ja mikäs siinä, pelithän ne tässä kiinnostavatkin. Huomenna tosin ei aikaisen pelin ja heikon vastustajan takia ole ainakaan allekirjoittaneella suurin mahdollinen kiima päällä, varmuudella kun ainakin kaksi ensimmäistä erää täytyy kelailla uusintana ja Novokuznetsk on joukkueena umpitylsä.

Jokerien osalta kuviot ovat selkeät. Edellinen ottelu oli tyydyttävä jatkoaikatappiosta huolimatta, mutta huomenna ei pisteitä pystyä menettämään. Yhdenkin pisteen menetys, tapahtui se millä tavalla tahansa, olisi surkea suoritus. Lähtökohtaisesti jääkiekko on tulosurheilua, ja Novokuznetskia vastaan tasoero niin valtava, että selittelyille ei pitäisi olla sijaa.

Edellisissä otteluissaan Novokuznetsk on pystynyt haastamaan ja kiusaamaan isompiaan ja viidestä ottelusta 10 pistettä on hyvä saavutus, mutta se ei anna koko kuvaa ”Novosta”. Maaliero 68-129 kertoo karua kieltään joukkueen rutiinitasosta, ja seitsemän voittoa varsinaisella peliajalla on sarjan vähiten, yhdessä Dinamo Riian kanssa. Jos joukkueella on sarjan vähiten tehtyjä ja eniten päästettyjä maaleja, vähiten pisteitä ja vähiten voittoja, ei Jokereilla yksinkertaisesti ole varaa hävitä.

Joukkueena Novokuznetsk on varsin tylsähkö suomalaisen katsojan näkökulmasta. Muutamaa Ukrainassa ja yhtä Kazakstanissa syntynyttä lukuun ottamatta pelaajat ovat venäläisiä, eivätkä he ole aivan Datsjukin, Mozjakinin tai kumppanien tasoa. Käytännössä tähtiä ei joukkueessa ole, ja pelaajat ovat lähtökohtaisesti muualle näyttöjä antavia nuoria pelaajia. Monelle pelaajalle Novokuznetsk on paikka antaa näyttöjä, ei paikka jota muut pelaajat kadehtivat. Novokuznetsk taitaakin olla koko sarjan nuorin joukkue.

Jokerien suurin vihollinen onkin tässä ottelussa Jokerit itse. KHL:ssa ei helppoja pelejä ole, ja jos pelaajat asennoituvat otteluun samalla tavoin kuin allekirjoittanut, tulee ottelusta vielä vaikea. Normaalilla suorituksella pitäisi irrota selkeä voitto, mutta takki auki vaikeuksia tulee varmasti. Tämän tietää myös Jalonen, jolla onkin kova työ saada joukkue alusta asti hyvin mukaan otteluun.

Kokoonpanoon tuskin tulee suuria muutoksia, mutta monella pelaajalla olisi nyt korkea aika herätä. Siirtoraja umpeutuu viikonloppuna, eikä joukkueeseen näillä näkymin ole enää suuria nimiä tulossa. Se käytännössä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Hishonin ja Salmisen on yksinkertaisesti nostettava profiiliaan, muutoin alkukeväästä tulee vaikeaa. Tästä ottelusta voisi hyvinkin hakea onnistumisia ja hyviä fiiliksiä.

Katsojan näkökulmasta suurena riskinä on tylsähkön ottelun lisäksi myös tekninen toteutus. Kuvanlaatu ja kameratyöskentely näillä kulmin voi olla kaikkea tyydyttävän ja umpisurkean väliltä, joten television ääreen ehtivä saattaa tosissaan saada retrofiboja. Vain Hockey Nightin oranssitakit ovat välillä puuttuneet, sen verran lähellä tekninen toteutus on välillä ollut viime vuosituhannen tasoa. Todennäköisesti HD-tason telkkarista ottelun katsominen kuin Ladan ajaminen upouudella ralliratilla: idän tason takia ei uudesta teknologiasta saa kaikkea irti.

Katsellaan miten käy otteluyhteenvedon. Kun parhaassakin tapauksessa töiden ja töiden jälkeisten tärkeiden aktiviteettien takia kotiovi aukeaa 16:30, ei ehkä heti matsin päättyessä ole tarjota mitään. Mutta ei se mitään, tässä sarjassa näihin aikaisiin otteluihin täytyy sopeutua, ja perjantain jälkeen seuraava vaikeaan aikaan tuleva ottelu on ”vasta” tammikuussa 12. päivä Kunlunia vastaan. Ja silloin aika onkin vaikea, kun torstaina 13:30 tippuu Kiinassa jäähän.