Toinen peli toiseen päivään Dinamo Riikaa vastaan Ilmalassa on nyt takana, ja edessä on pienoinen tauko. Tämän vuoden ottelut on nyt Jokerien osalta pelattu, mutta kautta on vielä jäljellä ne tärkeimmät ottelut. Ennen kuitenkin niitä, käydään tämänpäiväinen koitos läpi.

Kokoonpanon osalta tänään mentiin yllättävän pitkälti samoilla linjoilla kuin eilen. Ainoastaan Mäki tuli Talajan tilalle, ja Jalvanti korvasi Kanadan riveihin Spengler Cupiin lähteneen Genowayn. Varsinkin maalivahtivalintaa ihmettelen vahvasti, sillä nyt Heleniukselle ei peliminuutteja saada pieneen toviin. Jokerit on nyt lukkiutunut Zapolskiin vahvasti, ja joko elää tai kuolee hänen mukanaan. Vaikka Heleniukselle tälle kaudelle startteja vielä varmasti tulee, ei häntä tällä vastuulla peluuteta siihen kuntoon, että hänet voisi uskottavasti laittaa pudotuspeleissä tai runkosarjan ratkaisevissa otteluissa verkkoon.

Genowayn päästäminen maajoukkuepeleihin kuulostaa toki ensi alkuun jopa hullulta, onhan hän puolustuksen ehdoton kiekollinen liideri. Toisaalta kun asiaa katsoo isommassa kuvassa, ei veto ole välttämättä huono. Ensinnäkin hän saa tätä kautta minuutteja loukkaantumisen jälkeen, ja erityisesti pelituntumaa. Toisekseen, itseluottamukselle ja motivaatiolle tällaiset mahdollisuudet ovat varmasti hyvä asia. Pelaaja varmasti kokee seuran arvostavan häntä, eikä se ole huono asia loppukautta ajatellen. Toki aina on olemassa loukkaantumisriski, mutta sama riski on olemassa muun muassa eurooppalaisilla näiden edustaessaan maitaan.

Jokerit pääsikin ottelussa nopeasti johtoon. Ensin Marjamäen hyvä työnteko palkittiin ylivoimalla, ja ylivoimalla Joensuu lähti hakemaan puolittain vapaana olevaa Joensuuta takatolpalta. Tällä kertaa syöttö ei mennyt perillä, vaan Riian puolustaja ohjasi kiekon omaan verkkoon. Erä oli tässä vaiheessa ehtinyt vanhentua noin kaksi ja puoliminuuttia myöhässä.

Maali ei kuitenkaan tappanut peliä, vaan Jokerien peli-ilme suorastaan kalpeni sen jälkeen. Tukku virheitä toi Riian takaisin peliin, ja ajassa 11:08 Maris Bicevskis toi Dinamon tasoihin Lauris Darzinsin loistavasta syötöstä. Esityön maaliin teki valitettavasti Peter Regin, joka kaatumisellaan mahdollisti vierailijoiden ylivoimahyökkäyksen. Ikävä virhe, mutta Jokerien virheet huomioiden tämä oli vain ajankysymys. Maali tarkistettiin vielä videolta, mutta tuomio pysyi, mielestäni oikein. Jokerit oli itse omalla huolimattomuudellaan aiheuttanut tämän, ja Reginin kaatuminen oli vain oire koko joukkueen surkeasta valmistautumisesta.

Tasoituksesta Jokerit ei heti ainakaan varsinaisesti herännyt. Jäälle komennettiin Marjamäen ja Anttilan johdolla nelosketju, joka oli jo tässä ottelussa saanut aikana hyvää pöhinää. Vaihto kuitenkin kruunautui Anttilan hyökkäysalueella saamaan jäähyyn. Ylivoimalla Dinamo ei liikaa aikaillut, vaan puolustaja Ulvis Balinskis levitti viivassa Lauris Darzinsille, joka otti muutaman askeleen eteenpäin ja löysi Bicevskisin vapaan lavan maalin edestä. Dinamo oli mennyt johtoon, ja Jokerit voi syyttää itseään molemmista maaleista. Jalonen vielä haastoi maalin mahdollisen paitsion perusteella, mutta tuomarit tekivät videoilta saman huomion kuin itse tein televisiokuvan hidastuksesta: lähellä paitsio oli, mutta paitsio olisi ollut väärä vihellys.

Enää enempää maaleja ei nähty, ja Jokerien kannalta ehkä hyvä niin. Jokerit oli täysin yössä avauserässä, ja erätauolla oli aivan pakko herätä. Tasoitusmaalin jälkeen jokunen pelaaja olisi voinut pysyä liian tyytyväisenä, ja toisaalta yhden maalin ero on helpompi kuroa kuin kahden. Jokerit on tälläkin kaudella pelannut monia surkeita eriä, mutta tämä saattaa olla jopa surkein erä kotiareenalla kokonaisuudessaan. Jokerit ei pelkästään pelannut huonosti, vaan näytti kadottaneen jopa ammattimaisuutensa. Aivan kuin koko joukkue olisi ollut krapulassa.

Toinen erä alkoi Jokerien osalta varsin sekavasti ja päättömästi. Ajoitukset olivat kuin pubiliigasta, syöttöpaikat loistivat poissaolollaan ja karvaaminen oli erittäin näennäistä. Ensimmäiseen erään nähden kaatuilua oli vähemmän, mutta iso kuva oli käytännössä identtinen: Jokerit oli kyllä kaukalossa, mutta henkisesti joukkue ei ollut valmiina peliin.

Erän puolenvälin tiimoilla Jokerit kuitenkin tuli tasoihin. Maali itsessään kuvasti hyvin joukkueen peliä: ei se kaunista ollut ja yksilö joutui tekemään työt. Joensuu sai kiekon omalla siniviivalla, spurttasi hyökkäykseen, teki pieni liikkeen kiekolla taaksepäin ja räväytti rannelaukauksen hanskakäden yläkulmaan. Ei ehkä kaunista, mutta välttämätöntä kun ketjujen peli ei toimi. Tällöin suorat laukaukset ja ketjukaverit päättömänä maalille ovat toimiva tapa, eikä hienoa highlighteihin päätyviä maaleja edes kannata hakea. Namuttelulle on aikansa ja paikkansa, ja tänään ei ollut oikea aika.

Maalin jälkeen Jokerit ei oikein saanut koneita kunnolla käyntiin. Ajoittain peli oli jopa hyvää tai vähintäänkin tyydyttävää, muta näitä taas seurasi jäätäviä koomailuja. Taso nousi ensimmäiseen erään nähden, mutta Jokerit oli silti surkea. Ajatus ei vieläkään ollut täysillä mukana, ja se näkyi karusti tekemisessä. Kolmanteen erään lähdettäessä Jokereilla olikin varmasti vain yksi teema: pelissä on oltava paremmin mukana.

Kolmanteen erään Jokerit pystyi luomaan enemmän paikkoja kuin kahdessa ensimmäisessä erässä yhteensä. Käytännössä paras pyöritys saatiin viimeisellä vitosella, kun Reginin ja Huhtalan johdolla ykkösketju pyöritti lähes minuutin Dinamon päädyssä. Valitettavasti vain tuloksetta. Virheiden määrä myös laski aavistuksen, mutta erä oli kaukana hyvästä.

Jokereille tarjottiin paikkaa voittoon, kun Dinamon Gunars Skvcorcovsin maila osui Lajusta kasvoihin ajassa 57:12. Kun vastassa on sarjajumbo, peli tasan, peliaikaa alle kolme minuuttia ja ylivoima, on peli tapettava. Jokerien ylivoima oli kuitenkin synkkää katsottavaa, ja jo pelkästään pääsy alueelle tuotti tuskaa. Lopulta ylivoiman ainoaksi anniksi jäi molemmille joukkueille vihelletyt jäähyt väkivaltaisuudesta pienen vihellyksen jälkeisen nokkapokan jälkeen.

Kun Jokerien ensimmäisen pisteen menetys oli selviö, oli aika siirtyä kolmella kolmea vastaan pelattavalle jatkoajalle. Jatkoajan alkuun Reginille avautui läpiajo, mutta maalia ei saatu aikaan. Kun ensimmäinen puolitoistaminuuttia oli takana, aloitus otettiin Jokerien päädystä. Aloitusvoiton jälkeen Jokerien laituri spurttasi suoraan ensimmäisestä vaihtoaition luukusta sisään, samalla kun pakki vippasi keskialueelle ja Huhtala tuli kauemmasta luukusta. Temppu olisi muuten johtanut puolittaiseen läpiajoon, mutta tuomari päätyi viheltämään väärästä vaihdosta jäähyn. Oma tuomioni on, että tuomari teki virheen.

Jäähyn Jokerit onnistui kuitenkin tappamaan, ja säännön mukaisesti tämän jälkeen peli jatkuu neljällä neljää vastaan vihellykseen asti. Sen vihellyksen olisi pitänyt olla kampitusjäähy Dinamolle, mutta tätä ei tuomaristo puolestaan halunnut nähdä. Tuomarien vihellys oli vienyt Jokereilta maalipaikan ja aiheuttanut alivoiman, viheltämättömyys taas vei ylivoiman. Ja kun linja oli tämä, pääsi lopulta ajassa 64:37 Tim Sestito iskemään päädystä kimmonneen kiekon verkkoon. Jokerit oli menettänyt toisen pisteen.

Vaikka jatkoajan tapahtumiin en ole tyytyväinen, tästä on aivan turha syytää tuomareita. Jokerien peli oli kokonaisuudessaan luokatonta, ja edellisen ottelun yhteenvedossa pelkäämäni asenneongelma maksoi tänään kalliita pisteitä. Jokerit teki tästä illasta itse vaikean, ja lopulta itse ryssi pisteet. Esitys oli säälittävä, ja tämän jälkeen tämä vuosi ei päättynyt pelkästään huonoon tulokseen, vaan myös jäätävän surkeaan peliin. Jotain tämä peli voi vituttaa, mutta minua ei. Minua tämä hävettää.