Traktorit eivät kuulu yleisimpiin menopeleihin Helsingistä, eikä tänään Tšeljabinskin Traktor ollut tähän poikkeus. Tšeljabinskin ylpeys ei ollut kauden viihdyttävin vastustaja, mutta lopulta siipirikkoisenakin Jokerit nousi lopulta kolmannessa tasoihin ja jatkoilla ohi.

Jokerit tuli otteluun hyvällä jalalla, halliten peliä ensimmäiset noin seitsemän minuuttia lähes mielin määrin. Onni kuitenkin kääntyi ajassa 7:33, kun Hishon otti turhan hyökkäyspään jäähyn. Jäähy itsessään näytti hieman vahingolta, mutta pelaaja on vastuussa mailastaan ja huolimattomuudesta täytyy maksaa hintaa. Ylivoimalla sitten Traktor hiljensi hetkellisesti Ilmalan, kun Pestunovin syöttöyritys maalille pomppi Lauridsenin jalasta sisään. Kylmää vettä siis tarjottiin Jokereille, kun käytännössä ensimmäinen tilanne puolustusalueella päättyi omaan maliin.

Maalin jälkeen Jokerien peli muuttui entistä flegmaattisemmaksi, ja Traktor pääsi kuskin paikalle. Ensimmäisen erän viimeinen kymppi oli lähes tyystin vierasjoukkueen hallintaa, ja pelkästään tätä ei voi Traktorin hyvyyden piikkiin pistää. Jokerien yritykset olivat järjestää heikkoja, etäisyydet kasvoivat liikaa ja lähes jokaisessa tilanteessa pelaajat hiihtelivät tilanteen ulkopuolella. Ero edellisen ottelun esityksiin Magnitkaa vastaan oli havaittavissa kotisohvalle asti, eikä tämän toteamiseen tarvita jääkiekkofilosofin titteliä.

Toinen erä ei suuria juhlahetkiä tarjonnut ainakaan neutraalille katsojalle. Jokerit vaikutti olevan melko raskaalla jalalla liikenteessä, eikä Traktorkaan esittänyt parastaan. Aivan kuten ennakossa uumoilinkin, Traktor puolusti erittäin tiiviisti ja ottelun viihdearvoa ajatellen jopa tylsän tappavasti. Vielä kun Regin tippui kokoonpanosta, niin erä ei todellakaan tarjonnut hyviä hetkiä. Tylsän ja tehottoman erän voi sietää, mutta Reginin kohdalla edes pieni huili varotoimenpiteenä vie yöunet.

Kolmanteen erään siipirikkoinen Jokerit tuli taas vaihteeksi hyvällä jalalla mukaan. Pitkät pätkät Jokerit hallitsi, piti kiekkoa ja sai Traktorin näyttämään hitaalta. Lopulta kymmenen minuuttia ennen loppua Vladimir Denisoville vihellettiin jäähy väärästä varusteesta, ja Jokerit pääsi ylivoimalla. Odotuksia hieman laski se, että ylivoiman maestro Regin oli joutunut jäämään sivuun.

Mutta Jokerit ei luovuta, ei koskaan. Kun ylivoimaa oli takana lähes minuutti, yllätti Lajunen viivavedollaan Traktorin maalilla torjuneen Francouzin. Ei ehkä maailman komein ylivoimamaali, mutta melko perinteinen: kiekko viivaan, viivasta maalille ja maalille maskia. Lajusen vedot ovat kovalla prosentilla osuneet vääriin osoitteisiin, mutta nyt, vihdoinkin, kiekko löytyi maalista.

Kolmannen erän viimeiset minuutit menivät pienessä Traktorin komennossa, osittain Jokerien liikkeen loputtua. Liikkeen loppumista ei sinänsä voi pitää suurena yllätyksenä, sen verran hapoille moni kärkipelaaja on osittain pakonkin sanelemana vedetty niin tällä viikolla kuin tässä ottelussakin. Ja kun ratkaisua ei tullut, oli taas vaihteeksi ensimmäinen piste ansaittu, ja jatkoajalla tarjottiin mahdollisuutta hakea vielä toista.

Lopulta Jokerit hallitsi lähes koko jatkoajan, luoden paikkoja ja taas vaihteeksi halliten kiekkoa. Jalka liikkui neljällä neljää vastaan huomattavasti paremmin kuin varsinaisen peliajan loppuvaiheissa, ja Traktor näytti puolestaan hitaalta. Lopulta ajassa 64:38 tuli kiitos, kun Ramus Rissanen upotti kiekon etuyläkulmasta sisään.

Kokonaisuutena ottelu oli juuri niin tylsä ja jopa murheellinen kuin osasin ennakoida. Traktorin pelikirjaa ei kuvaa klikkien perässä toimivien toimittajien termi ”sexy hockey”. Vielä kun Jokerien rosterin kapeus, edellisissä peleissä tapahtuneet loukkaantumiset ja vajaalla kokoonpanolla pelatut ottelut veivät Jokereilta parhaan terän liikkeestä, oli tämä vähän ”ohipeli”. Näitä tulee pitkässä runkosarjassa, ja tällä kertaa tuskin kovinkaan moni tästä yllättyi. Jatkoaikavoitto on kuitenkin voitto, ja kaksi pistettä ovat varmasti arvokkaita.

Jos kiekkojumalia on olemassa, nyt voi ristiä kädet. Jos Reginin poissaolosta tulee pitkä, vuoden pimein aika tulee olemaan Jokereille erityisen synkkää. Regin on Jokerit ja Jokerit on Regin. Kun Jalosen suulla vielä kuultiin kyseessä olleen loukkaantuminen eikä esimerkiksi sairastuminen tai varotoimenpide, ainakin itse odotan pienellä pelolla mitä tulee. Nämä ovat aivan liian kovalla prosentilla tuottaneet Jokereille murheellisia uutisia.

Sunnuntaina pitäisi sitten tulla jo hieman toista lajia, kun Ilmalaan saapuu Ufa. Jos Tatarstanin ylpeydestä ei mitään muuta tiedä, niin nimi Linus Omark on syytä pistää korvan taakse. Hän jos joku voi taikoa kentällä aivan mitä tahansa, ja pelatessaan Jokereissa hän sai paikan fanien sydämistä.