Vähämaalista ottelua huutelin ennakossa, ja niinhän siitä sitten taas kävi. Numerot 1-1 varsinaisen peliajan jälkeen kertovat karua kieltään siitä, että molemmat joukkueet pelaavat oman päänsä kautta ja maalinteko ei kuulu vahvuuksiin. Nämä yhdistettynä onnistuneeseen maalivahtipeliin pitivätkin numerot pieninä, eikä hyökkäysalueen dominointia nähty.  

Ensimmäinen erä meni melko tunnustellen. Kumpikaan joukkueista ei ottanut turhia riskejä, vaan tarvittaessa luopuivat ajoissa kiekosta ja eivät ajaneet säännöllisesti ulos tilanteista. Ainoat tilastomerkinnät tulivat Jokereille, valitettavasti vain jäähyjen muodossa. Jokerit pystyi kuitenkin tappamaan molemmat alivoimansa, ja erätauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toisen erän sävelet jatkuivat samassa mollissa tai duurissa, kuulijasta riippuen. Erän paras tilanne osui Jokerien O’Neillille, joka pääsi Joensuun syötöstä puhtaaseen läpiajoon. Tällä kertaa ei kokoonpanoon palannut ”Nelli” onnistunut maalinteossa, mutta jo hänen paluunsa oli positiivinen asia. Maaleja tulee varmasti jatkossa, vaikka nyt onnistumiset jäivätkin väliin.

Kolmannessa erässä lopulta saatiin lopulta jää murrettua. Valitettavasti vain Jokerien kiekonmenetyksen seurauksena Omskin Valentin Pjanov pääsi iskemään komean laukauksen Jokerien maalin perukoille B-pisteen kaarelta. Valitettavasti maaliin olisi voinut Sakari Salmisen merkitä toiseksi syöttäjäksi, sen verran hän avusti vastustajaa tilanteessa.

Jokerit on kuitenkin profiloitunut joukkueeksi, joka ei luovuta. Kun kolmatta erää oli noin minuutti jäljellä, Omsk haki tyhjää maalia. Tällä kertaa kiekko lipui pitkäksi, ja Omsk päätti käyttää aikalisänsä pitääkseen viisikkonsa tuoreena. Aikalisästä ei kuitenkaan ollut iloa, kun Regin vei hyökkäyspään aloituksen ja kiekko kiersi O’Neillin kautta Lajuselle. Tärkeissä maalissa kunnostautunut Lajunen onnistuikin yllättämään maalillaan loistavan ottelun pelanneen Furchin, joten taas vaihteeksi ei 60 minuuttia riittänyt voittajan ratkaisemiseksi.

Jatkoajan erikoisuus oli pelaaminen kolmella kolmea vastaan. Syystä tai toisesta KHL oli päättänyt tauon aikana muuttaa kesken kauden jatkoaikasääntöjä, ja Jokerit pääsikin heti ensimmäisessä ottelussaan tauon jälkeen yrittämään tätä erikoisuutta. Jos tarkoituksena oli lisätä tekopaikkoja, ainakaan tänään se ei realisoitunut. Jatkoaika oli varsinaisen peliajan tapaan erittäin tarkkaa, ja kumpikin pyrki pysymään kiekossa ilman turhia riskejä.

Valitettavasti kuitenkin jatkoajan ainoa ja ensimmäinen paikka käytettiin, sekin vasta viisi sekuntia ennen täyttä aikaa ja kolikonheittoa. Omskin Mihail Junkov sai kiekon vauhtiin, pääsi ylivoimahyökkäykseen ja naulasi kiekon rannelaukauksella Zapolskin hanskapuolelta yläkulmaan. Komea veto ja katkera pistemenetys, mutta mielestäni oikeudenmukaisempi kuin rangaistuslaukaukset.

Kokonaisuutena peli oli varsin hyvää hokia Jokereilta. Yksi piste idän kakkosen vieraana ei ole häpeällinen suoritus, ja nousu viimeisellä minuutilla tasoihin maistuu aina. Tämä ottelu osoitti, että Jokerit on sisäistänyt Jalosen pelikirjan alkukauteen verrattuna huomattavasti paremmin. Tarkka viisikkopeli ei tänään realisoitunut, osittain vastustajan tarkan puolustamisen takia, maalipaikkoina, mutta ei maalipaikoille päässyt kotijoukkuekaan.

Pitkää taukoa ei ole tiedossa, sillä seuraava ottelu on jo keskiviikkona kello 14:00 Suomen aikaa. Tuolloin vastaan asettuu ehkä sarjan huonoin joukkue Metallurg Novokuznetsk. Tuosta ottelusta kaikki alle kolmen pisteen on pettymys, tapahtui kaukalossa mitä tahansa kenelle tahansa.