Tietoisesti käytän tässä kirjoituksessa kirjoitusasua "Dynamo", vaikka ihan sanatarkasti ottaen suomalaisittain seuran nimi pitäisi translitteroida muotoon "Dinamo". Tänä vuonna olen nähnyt aiempaa useammin nimen i-kirjaimella, mutta katsellaan mikä vakiintuu yleisemmäksi. 

Viime kaudella käytännössä jokainen ennakko oli samaan muottiin kirjoitettu. Yksittäisiä aavistuksen poikkeavia tuli poikkeustapauksissa, mutta yleensä taustalla oli puhtaasti se, että mitään erityistä kirjoitettavaa ei ollut. Tälle vuodelle olen ajatellut ajoittain kirjoitella erilaisia ennakoita ja erityisesti matseista, joista voisi muutenkin kirjoitella; mediasta löytyy tarpeeksi tietoa isojen ja/tai seksikkäiden seurojen kohtaamisesta muutenkin, ja pienellä omalla mausteella saattaisi olla näitä mukavampi kirjoitella. Mennään siis suoraan asiaan, ja kauden ensimmäinen erikoinen ennakko.

Tänään vajaan parin tunnin päästä kiekko tippuu jäähän Moskovassa, kun Jokerit kohtaa kesällä huonoja uutisia itseensä vetäneet Moskovan Dynamon. Heitetään sitä ennen kymmenen arvausta illan ottelusta, kieli poskella siis. Tarkoituksella myös venytin artikkelin julkaisun verrattain myöhään, sillä kokoonpanon vaikutus ennustuksiin on merkittävä ja töissäkin piti käydä.

  1. Ottelussa tehdään seitsemän maalia. Ei yli seitsemää, vaan tasan. Sen verran sallin siimaa, että 3-3 tilanteesta lähtö voittolaukausarpajaisiin lasketaan osumaksi pöytäkirjoihin merkittävän tuloksen takia.
  2. Nelosketjuun ilmoitetuista pelaajista (Pihlström, Niemi, Anttila) ainakin yksi onnistuu maalinteossa.
  3. Jokerit pelaa ottelussa enemmän ali- kuin ylivoimaa.
  4. Jokerit saa yhden jäähyn väärästä vaihdosta.
  5. Tuomarityöskentely on positiivista verrattuna edelliseen. Näkemys on toki subjektiivinen, mutta pyrin peilaamaan tätä Jatkoajan otteluketjuun oman näkemykseni lisäksi.
  6. Jokerit voittaa khl.comin tilastojen mukaan 1-5 aloitusta Dynamoa enemmän.
  7. Ottelussa nähdään alivoimamaali jommankumman joukkueen tekemänä, ei kuitenkaan molempien.
  8. TV-ruudun tai vähintäänkin selostuksen mukaan merkittävä osa katsojista saapuu paikoilleen avauskiekon putoamisen jälkeen.
  9. Selostuksessa vähintään kolme kertaa puhutaan Artjuhinista, vaikka häntä ei näkyisi kameroissa. Tätä miestä rakastetaan vihata Suomessa, ja osa KHL-selostajista tuntuu näkevän hänestä päiväunia ja painajaisia samana päivänä.
  10. Illan päätteeksi narri nauraa.

Tällaisella ennustuksella tänään. Heitetään vielä oma arvio ennustuksen osumista:

0-3 osumaa = Häpeän syvästi ja totean vian olleen puutteellisessa valmistautumisessa. Virhettä en myönnä.
4-6 osumaa = Ihan OK. Pari voi mennä lähelle, kuitenkaan osumatta.
7-9 osumaa = Verrattavissa Jokerin runkosarjan voittoon. Oikeissa olosuhteissa tuurilla mahdollista, vaikka epätodennäköistä silti.
10 osumaa = Todennäköisemmin Jokerit voittaa Gagarin Cupin.

Katsellaan ja nautitaan hokista. Toivottavasti samanlaista draamaa saadaan tänään, kuin eilen nähtiin Kunlunin ja Ufan matsissa.