Noniin, huomenna siis on näillä näkymin kauden viimeinen peli Kaukoidässä, kun Jokerit loistelee Vladivostok Admiralin vieraaksi. Jos vielä tämän kauden aikana haluaa kaukana idässä pelata, pitää joko vaihtaa joukkuetta tai toivoa todellista yllätysparia KHL:n finaaliin. Ja hyvä niin, näissä peleissä kun ei oikein järkeä ole.

Vladivostok on siitä tylsä vieraspaikkaunta ennakkoa ajatellen, että en oikein keksi mitä kirjoittaa seurasta. Jokerien ja Admiralin keskinäinen historia on melko hajuton ja mauton. Sen kokoonpanosta on vaikea löytää niitä helmiä, joista kirjoittaa pitkälti. Kaupunkiarviotakaan en jaksa kirjoittaa, sillä joutuisin turvautumaan liikaa ulkoisiin lähteisiin. Tästä ennakosta tuleekin juuri niin tynkä, kuin keskiviikkona 12:30 alkavasta ottelusta Pohjois-Korean läheisyydessä voikaan tulla.

 Mitä kokoonpanoon tulee, niin tällä kaudella yksi asia on selvä. Minä en näitä saa ennustettua oikein edes vahingossa, yksittäisiä harhalaukauksia lukuun ottamatta. Henkilökohtaisesti kuitenkin odotan huomenna jo lähes jokaisen ennakon tapaan Ikosta kokoonpanoon. Hänen kautensa Jokereissa on nyt korkattu, eikä debyytti mennyt olosuhteisiin nähden ainakaan täysin poskelleen. Ei todellakaan olisi huono ajatus katsoa miten paljon hän pystyy parantamaan.

Admiral on ennakkoon selkeästi heikoin Kaukoidän joukkue. Kahdeksaan peliin se on onnistunut keräämään vaivaiset viisi pistettä, maalieron ollessa 11 maalin verran miinuksella. Admiralin kohdalla on kuitenkin muistettava kaksi merkittävää tekijää. Ensimmäinen on luonnollisesti sijainti. Aivan kuten Kunlunia ja Amuria vastaan, pelkona on väsymys. Toisekseen, joukkueen kotikentän kaukalo on lähempänä NHL-kokoa kuin eurooppalaisempaa lentokenttää. Jokerit joutuukin suurempien haasteiden eteen kuin pelkkä kokoonpano antaisi ymmärtää.

Kokoonpanon osalta Admiral on melko tyypillinen häntäpään venäläisjoukkue. Käytännössä runko muodostuu niistä venäläisistä, joiden parasta ennen päiväys on mennyt tai joiden nimet eivät sano mitään pelkkiä MM-kisoja seuraaville katsojille. Venäläisen rungon ympärille on sitten rakennettu AHL-tason pelaajista jonkin sortin tukiranka tai vastaava. Oikeastaan ainoan poikkeuksen tekee toki pisteiden valossa heikon alkukauden pelannut Jonathon Blum. Aikanaan ykköskierroksella Nashvilleen varattu Blum on uransa aikana tehnyt yli 0,5p/o niin AHL:ssa kuin KHL:ssakin. Se on kova saavutus puolustajalle.

Tässä ottelussa nostaisin henkisen puolen Jokerien tärkeimmäksi seikaksi. Loppuaan häämöttävä vieraskiertue, voittoputki ja sarjajumbo ovat yhdistelmä, jolloin takista jää helposti pari nappia auki. Pienessä kaukalossa puolestaan työnteon merkitys korostuu, sillä yksittäinenkin puolikas potku tai väärin ajoitettu syöttö kostautuu herkästi. Henkilökohtaisesti uskon kuitenkin Jokerien hyvien otteiden jatkuvan, enkä enää pelkää väsymystä samaan tapaan kuin Amuria vastaan. Tässä vaiheessa kiertuetta pahin jetlag pitäisi olla jo voiton puolella, eikä enää tarvitse säästellä. Huomisen jälkeen on nimittäin useampi päivä aikaa huilata ennen kauden kotiavausta.