Huomenna pelit jatkuvat, ja Jokerien kokoonpanossa tuulet puhaltavat. Tällä kaudella pienelle vastuulle jäänyt Joonas Jalvanti ja Jokerit ovat purkaneet sopimuksen jokerit.comin mukaan yhteisymmärryksessä, ja hän ei siis enää kuulu joukkueen vahvuuteen. Näitä tulee, mutta otetaan ensin ennakko huomisesta ottelusta Moskovan Spartakia vastaan.

Spartak kohdataan siis jo toistamiseen tällä kaudella. Ensimmäinen ottelu Moskovassa päättyi Jokerien voittoon, ja tuosta ottelusta alkoi Jokerien voittoputki. Edellisessä ottelussa Spartakia vastaan Jokerit oli erityisesti ylivoimalla vedossa, ja sai tapettua Spartakin kirin lopussa. Ottelu ei ollut helppo, mutta Jokerit hoiti tuolloin osansa vaadittavalla tehokkuudella. Samaa odotetaan huomennakin, sillä Spartak on, kuten varmasti muistamme, kelvollinen nippu.

Jokerien avainkysymys huomenna on asenne. Edellisessä ottelussa Vitjazia vastaan kiekko pomppi avauserässä huolimattomasti, mutta erityisesti toisessa erässä nähtiin loistavaa peliä kotijoukkueelta. Huomenna toiveissa on ehjempi esitys alusta lähtien, mutta pelkona edellisottelun avauserän tyylinen passiivinen ja laiskahko esitys. Tällä kaudella Jokerit on järjestään pelannut hyvin, mutta heikkoja iltoja sarjassa voi tulla. Ja erityisesti silloin, kun ollaan tyydyttävässä voittoputkessa ja pelataan ennakkosuosikkina.

Edellisessä ottelussa Jokereita vastaan osunut Ville Lajunen siis palaa entiselle kotiareenalleen. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten yleisö ottaa hänet vastaan. Edellisinä kausina omien paluut ovat jakaneet kansaa pelaajasta ja lähtötavasta riippuen. Osa on otettu lämpimästi vastaan, osa ei ole herättänyt sen suurempia tunteita ja osa on saanut vislauksia osakseen. Kolme kautta Jokereissa, kirjain rinnassa ja 64 pistettä runkosarjan aikana pakin paikalta ovat asioita, jotka varmasti muistetaan. Samoin muistetaan se, että usein plekseihin tai blokkaavaan pelaajaan osunut laukaus katkaisi tilanteen.

Perjantai, kotipeli, voittoputki ja Tolvasen kauden toinen hattutemppu edellisessä ottelussa luulisivat vetävän yleisöä. Jokerit on hyvässä lennossa, pelipäivä mitä parhain ja pienen tauon jälkeen kokoonpanossa on nuori pelaaja, jota kehtaa katsoa. Luulisi ainakin yleisön innostuvan.

Huomiselle nostan kolme kohtaa esille:

  1. Jokerien asenne. Jos asenne on kohdillaan, ei Jokereilla pitäisi olla pelillisesti hätää. Jos fokus karkaa, voi illasta tulla pitkä. Tällä kaudella Jokerien pakka on pääsääntöisesti pysynyt hyvin kasassa pieniä notkahduksia lukuun ottamatta, mutta se ei voi jatkua koko kautta.
  2. Erikoistilannepelaaminen. Edellisessä ottelussa ylivoimat olivat avain voittoon, ja toimiva alivoimapeli esti Spartakin nousun rinnalle tai ohi.
  3. Yksilöt. Jokereilla edellisessä ottelussa Eeli Tolvanen ja hänen rannelaukauksensa oli isossa osassa. Zapolski päästi kaksi helppoa, mutta torjui vastineeksi tukun isoja paikkoja. Vaikka kyse on joukkuelajista ja ilman joukkuepeliä menestyminen ei onnistu, yksilöiden varaan rakentuu silti paljon.

Katsotaan miten käy.